Suvi Turtiainen

Suvi Turtiainen

Suvi Turtiainen on ulkomaantoimittaja. Hän on työskennellyt Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksessa ja itäisen Keski-Euroopan kirjeenvaihtajana Budapestissa.
Yksipuolinen uutisointi on osa ongelmaa

Yksi valeuutisten logiikka on saada todellisuus näyttämään mustavalkoiselta. Aina ei tarvita suoranaisia valheita. Tarkoituksenhakuisen kuvan todellisuudesta voi muodostaa kertomalla vain niistä aiheista, jotka vahvistavat haluttua mielikuvaa. Tällöin ei-toivottu osa totuudesta jätetään pimentoon. Tätä voi kutsua vaikkapa kehystämiseksi. Venäjän valtiollisissa viestimissä länsimaissa tapahtuneet terrori-iskut ovat usein megauutisia, sillä länsi halutaan esittää …

Kannattaako valheita oikoa?

Kannattaako valheita oikoa?

Minkälaista pötyä onkaan levitetty kaupungille. Mitä se sellainen, kun tuskin ennättää kääntyäkään, niin samassa lasketaan liikkeelle huhu, jossa ei ole mitään järkeä… Kuitenkin… huhua levitetään, siis jokin syy täytyy olla. Venäläinen kirjailijanero Nikolai Gogol kirjoitti klassikkonsa Kuolleet sielut 1800-luvulla. Teos ja erityisesti kohtaus, jossa kaupunkilaiset alkavat arvuutella kuolleita sieluja eli …