Olemme kirjaprojektiamme varten tavanneet 14 median, viestintätoimistojen ja virkamieskunnan edustajaa, joiden kanssa olemme keskustelleet totuudenjälkeisestä ajasta. Vain hieman kärjistäen jokainen haastateltava on pitänyt totuudenjälkeisyyttä vähintään ongelmallisena terminä, mutta ymmärtänyt siihen liittyvän havaittavia yhteiskunnallisia muutoksia.

Aina ruvetaan jankkaamaan siitä, että koskaan ei ole ollut totuuden aikaa, niin mun mielestä se on aika turhanpäivästä jankkaamista. Tämä on kuitenkin ollut semmonen käsite, jonka ihmiset tunnistaa. Ne tunnistaa sen ilmiön, ja sen takia se on hyödyllinen.

Haastateltavat nostivat esiin erilaisia, mutta silti toisiinsa linkittyviä ilmiöitä. Yhteinen nimittäjä on kuitenkin selvä: teknologinen murros ja digitalisaatio.

Koska siihen liittyy tavallaan kaks asiaa. Nopeus […] ja sitten toisaalta se skaala, jossa sitä pystyy tekemään.

Jos ei tätä teknologista muutosta olis tapahtunut, digitalisaatio, sosiaalinen media, niin me oltais varmaan hyvin toisenlaisessa ajassa.

Käynnissä olevat muutokset näyttäytyvät mittaluokaltaan suurina. Teknologiseen muutokseen ohella nostetut teemat sen sijaan heijastelevat haastateltavien omaa taustaa ja näkökulmaa.

Tää post-truth, post factual time, niin se tulee oikeestaan kahdesta tekijästä mun näkökulmasta. Toinen on uusi viestintäteknologia, ja toinen on liberaali yhteiskunta. Niinkun noin hyvin kärjistetysti sanottuna.

Jos kolme asiaa pitää mainita, ne on Putin, Trump ja some. Se varmaan menee siinä järjestyksessä, että ensin oli some, joka loi mahdollisuudet, sit Putin käytti häikäilemättömästi myös somea, ja sit meillä on Trump, joka on ihan oma lukunsa.

Se liittyy siihen, että miten ihmiset keskenään kommunikoi. Ja oikeestaan vanhastaan voidaan sanoa, että tämmösten perinteisten mediatalojen monopoli tiedonjakeluun, se on murtunut ajat sitten. Mutta mielenkiintoisempaa tässä on tarkastella sitä, että miten ihmiset tavallaan verkostoituu eri lailla. Ja että yksittäisillä ihmisillä on mahdollisuus ilmaista itseään myöskin laajoille joukoille. Täysin riippumatta ikään kuin heidän asemastaan yhteiskunnassa, tai varallisuudestaan tai koulutuksesta tai niin edelleen. Ja se on merkittävä muutos.

Totuudenjälkeinen aika ei tiivistykään helposti yhdeksi yhteiskunnalliseksi muutokseksi, joka olisi syntynyt tai havaittu vuonna 2016. Pikemminkin kyse on joukosta pitkään pinnan alla paisuneita ilmiöitä, jotka ovat nyt kasaantuneet tavalla, joka on synnyttänyt laajasti jaetun tuntemuksen uuteen aikakauteen siirtymisestä.

Tuon uuden aikakauden piirteitä ovat viestintäteknologisen murroksen ohella esimerkiksi valeuutiset, informaatiokuplat ja kaikukammiot, mutta myös muutokset luottamuksessa ja poliittisessa julkisuudessa.

No mä ymmärrän sen sillä tavalla, että […] ihminen länsimaissa, kehittyneissä teollistuneissa maissa, niin ne ovat ennätysmäisen suuren tämmösen mediamaiseman uhreja, tai mediatulvan uhreja.

Musta se liittyy tavallaan tosi paljon siihen, että miten luottamus käyttäytyy niinkun globaalissa ja ylipäätään digitalisoituvassa maailmassa. […] Nyt kun meillä on mahdollisuus olla toistemme kanssa tekemisissä globaalisti 24/7, että me eletään ajassa jossa kuka tahansa voi halutessaan olla tekemisissä Yhdysvaltain presidentin kanssa, niin tavallaan sen luottamuksen kulkeminen alhaalta ylöspäin on muuttunut siihen, että se kulkee ikään kuin nykyään horisontaalisesti, ei vertikaalisesti vaan horisontaalisesti. Ja jotenkin instituutiot jotka on rakennettu luottamukseen, joka on niinkun vertikaalista luottamusta nauttiva, niin ne ei osaa olla sen horisontaalisen luottamuksen maailmassa.

Tää kliseemäinen oikeisto-vasemmisto-akseli, sanotaan että se on menettänyt merkityksensä. Se on menettänyt merkitystään, ei tavallaan kokonaan sitä kuitenkaan, se on siellä edelleen olemassa. Mutta sen rinnalle on tullut valtava määrä muita, vaihtoehtoisia jakolinjoja. Ja sit niitten jakolinjojen päät niin kuin muotoutuu tällaisiksi kupliksi, joilla on äärimmäisen, ainakin osittain, haluttomuutta ymmärtää näitä muita napoja.

Olennaista kirjaprojektimme – ja journalismin tulevaisuuden – kannalta on viestintäympäristön monipuolistuminen sekä perinteisten journalististen medioiden ja muiden hierarkiaa ylläpitäneiden instituutioiden putoaminen jalustaltaan.

Se totuus ei mun mielestä oo tässä se avainjuttu, vaan se on tää massamedian portinvartijuus. Jossa tavallaan joku instituutio loi päivittäisen keskusteluagendan. Versus tää maailma, jossa se tapahtuu ikään kuin orgaanisesti.

Ja jos ei oo enää portinvartijoita, niin kuka sitä tavallaan totuutta sit määrittelee, ja faktoja. Täähän on siis valtava muutos.

On mahdollista nähdä, että vanhojen tiedemaailman ja journalistisen maailman portinvartijoiden tilalle ovat astuneet uudet, entistä voimakkaammat portinvartijat, datajätit. Suurten teknologiayritysten valta on kuitenkin hyvin verhottua. Onkin syytä kysyä, ovatko perinteiset journalistiset mediat osa totuudenjälkeisen ajan ongelmaa vai ratkaisua. Miten predigitaalisen ajan journalistiset tai tietoa ja tietämistä korostavat hyveet taipuvat digitaaliselle aikakaudelle? Siihen etsimme tällä hetkellä vastauksia.

Ps. Kaikki asiantuntijat puhuvat edellä anonyymeinä, kuten tulevassa kirjassakin. Haastateltavien nimet julkistetaan myöhemmin kirjan osana.

Työryhmään kuuluvat: Jarno Hartikainen, Olli Seuri, Antto Vihma ja Hannu-Pekka Ikäheimo.